Aku Ankka. Jouluksi kotiin
Kysyttävää? Ota meihin yhteyttä +358 44 757 8440 tai [email protected]
Nopea toimitus
Kuvaus
Tontut tarkkailevat Aku Ankkaa! Ankka-taiteilija Kari Korhosen nostalgisesti kuvitettu tarina on tulvillaan joulun lämmintä tunnelmaa. Aku on paiskinut töitä metsänvartijana kaukana kotoa, mutta vihdoinkin pitkä odotus palkitaan ja joululoma alkaa. Malttamaton ankka ampaisee matkaan niin kiireessä, ettei hän ehdi katsoa kunnolla ympärilleen. Häntä kuitenkin tarkkaillaan koko kotimatkan ajan, ja jokainen mutka matkassa vie kohti tärkeää oivallusta. Kari Korhonen (s. 1973) on espoolainen sarjakuvataiteilija, joka on tehnyt merkittävän uran Disneyn parissa sekä kuvittajana että käsikirjoittajana. Hänen kädenjälkeään on päästy ihailemaan Aku Ankka -lehdessä kansainvälisesti jo kolmen vuosikymmenen ajan, ja hänet tunnetaan esimerkiksi Klondiken-päiväkirjoista, joissa matkataan Roope Ankan menneisyyteen, sekä Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tekemistään Aku Ankka ja Suomi -sarjakuvistaan. Kari Korhonen on todellinen Disney-tuntija, jolta löytyy kokoelmistaan monenlaisia Disney